Info

MUUTOS TANSSIN AIKA -FESTIVAALIN OHJELMISTOON

Tanssin Aika –festivaalin avajaispäivän ohjelmisto muuttuu tanssija Katri Soinin loukkaantumisen vuoksi. Ervi Sirénin koreografia Katu joudutaan peruuttamaan. Jyväskylän kaupunginteatterissa 22.9. klo 19 nähdään alkuperäisen ohjelman mukaisesti Kai Lehikoisen Satu Tuittilalle tekemä koreografia Lainattuja lauseita ja painojälkiä. Lisäksi illassa nähdään Maija Hoiskon koreografia Lulla, jossa tanssijana on niin ikään Satu Tuittila. Molemmat teokset ovat osa kolmen koreografian kokonaisuudesta Triangel, yksintansseja ilosta, vanhenemisesta ja jäähyväisistä.

TANSSIN AIKA –FESTIVAALI 22.9.-25.9.2011 - Ohjelmisto julkistettu

Kuudetta kertaa järjestettävä festivaali on ensimmäinen, jota luotsaa uusi taiteellinen johtaja, jyväskyläläislähtöinen koreografi-tanssija Teemu Kyytinen.

Vuoden 2011 ohjelmisto koostuu pääosin vahvasti liikkeellisistä tanssiteoksista tuoden esiin rohkeasti tuoreita tekijöitä suomalaisen tanssin valtavirran ulkopuolelta. Ohjelmistovalintojen lähtökohtana onkin puhtaasti ollut teosten kiinnostavuus ja sisältö. Kokoillan tanssiteosten lisäksi ohjelmisto tarjoaa kaksi koko perheelle suunnattua kantaesitystä keskisuomalaisilta tanssin tekijöiltä sekä ilmaisohjelmaa kadulla ja kauppakeskuksissa.

Festivaali käynnistetään 22.9. poikkeuksellisesti Jyväskylän ulkopuolella, Hankasalmella, jossa ensi-illan saa Teija Häyrysen ikäihmisille suunnattu koreografia Elämän puu. Teoksessa tanssija, kuvataiteilija ja muusikko luovat mielikuvaa luonnon kiertokulusta ja puusta. Jyväskylän keskustassa puolestaan vaeltelee avajaispäivänä Kupla, joka on Kirsi Pitkäsen interaktiivinen performanssi. Avajaispäivä päättyy Jyväskylän kaupunginteatterille, jossa pienellä näyttämöllä nähdään Ervi Sirenin koreografia Katu ja Kai Lehikoisen koreografia Lainattuja lauseita ja painojälkiä.

Festivaalin toinen päivä tuo Käsityömuseolle Compania Kaari Martinin surrealistisen teoksen Korppi ja kello. Iltaa jatketaan jälleen kaupunginteatterilla, jossa tanssia nähdään sekä klo 19 ja 21. Ensimmäinen näytös koostuu kahdesta soolosta; Carl Knifin Glaude Glass teoksesta ja Elina Pirisen Lover of the pianist teoksesta. Knif, joka on ansioitunut mm. Tero Saarinen Companyn tanssijana, tuo lavalle kiehtovan yhdistelmän nykytanssia ja elektroakustisesti tulkittua Vivaldia. Illan toinen teos on eroottinen ja mielihuvitteleva soolo, jossa Elina Pirinen tanssii, laulaa, puhuu ja soittaa suurella sykkeellä. Ilta huipentuu tanssiteokseen Valon pimeä puoli, jonka koreografiasta vastaa jyväskyläläislähtöinen Jaakko Nieminen.

Lauantai tarjoilee tanssia eri muodoissa, paikoissa ja tyylilajeissa. Ilmaisohjelmana nähdään jyväskyläläisten tanssiryhmien Off/Balancen ja Urban Movements Companyn tanssibattle, joka sai huikean suosion jo Yläkaupungin yössä. Tanssin ajassa nykytanssi ja katutanssi kilpailee kävelykadulla ja Forumissa klo 12 ja 14. Kuopiosta festivaalille saapuu tanssi- ja performanssitaiteilija Johanna Tuukkanen, jonka henkilökohtainen elämänkaari käydään hauskalla ja koskettavalla tavalla läpi esiintyjän omien vaatteiden kautta teoksessa Acts of Clothing. Esitys nähdään Nikolainsalissa klo 15. Lauantaina lisäksi Tanssiteatteri MD esittää teoksensa Rafael Jyväskylän kaupunginteatterilla ja loppuillasta stage on vapaa halukkaille Tanssiteatteri Krampin luotsaamassa tilaisuudessa Jyväskylän tanssiopistolla.

Festivaalin päätöspäivä käynnistyy koko perheen päiväesityksellä. Nikolainsalin esitykset Elämän Puu ja Anne Joutsimäen koreografia Täh? sopivat kaikille katsojille vauvasta vaariin. Klo 16 puolestaan siirrytään teatterille, jossa illan esityksinä nähdään Tanssin ajan taiteellisen johtajan Teemu Kyytisen sooloteos Moving Human Diaries sekä Sari Palmgrenin koreografia Animal Motion. Koko festivaalin huipentaa Anu Sistosen Siltasalilla esitettävä Image X. Mystistä tunnelmaa huokuva teos yhdistelee kolmiulotteisesti valokuvia, liikettä sekä videokuvaa.